Esimerkiksi tähän ihastuttavaan vaatekappaleeseen.
Siinä se eukko edustaa ja päällä on eräältä Lahden kirppikseltä bongattu kahden euron makrameetyylinen neule/pusero/yläosaasia. Ihana, sanoisin. Meillä oli liigan pikkujoulut pari viikkoa takaperin ja teemana Ugly sweater party eli ruma villapaita-bileet. Hauskaa oli niin että paitani helmikoristeet vaan kilisivät. En voittanut rumin villapaita-titteliä mutta ei haitannut koska voittajakolmikko oli niin upean ruma! Ja nyt puhun paidoista, en ihmisistä :) Voittajakolmikon voi kurkata täältä.
No, näitä kemuja kun joulun alla riittää niin olihan semmoiset meilläkin. Halloween kun tuli ja meni niin sukkelasti, niin päätettiin Mikon kanssa järjestää naamiaiset ja pikkujoulut yhdistävä iloluontoinen juhla joka myös Horrorpikkujouluina tunnetaan. Olin jo pitkään halunnut kokeilla Black Swan-lookia ja nyt järjestyi tilaisuus siihen. Kyseinen leffa on ihan huippuhyvä ja hyytävä ja Natalie Portman aivan järisyttävän hyvä roolissaan. Oscarinsa ansaitsi kyllä!
Eli olen pukeutunut myös näin.
Kattokaa, mulla näkyy haba! :D Tai ainaki joku lihas. Saaralle kiitos kuvista, vaikkei se taida tätä blogia lukea.
Asuuni olisi kuulunut oikeasti kruunu mutta askartelin mieluummin tuollaisen höyhenpannan. Piilarit ostin Pilailupuodista (oli muuten tuskaa laittaa ne päähän, puhumattakaan niiden pois ottamisesta yöllä, hrrr...silmät kiittää) ja pitsitopin Vilasta. Kävin etsiskelemässä oikeaoppista olkaimetonta toppia, mutta tulin järkiini koska tällä rintavarustuksella olkaimettomat paidat ja muut eivät vain näytä kivalta. Believe me, I know. Korsetti on sitten asia erikseen, mutta en nyt viitsinyt sellaiseen panostaa yhden illan takia. Minusta ei taida olla kokovartalokuvaa, mutta alaosana oli paljon tylliä ja jalassa mustat ballerinat. Täydellinen Black Swan-huulipuna löytyi viime tipassa lauantaina H&M:stä.
Jotta tässä postauksessa olisi muidenkin kuin minun naamailukuvia, niin tässä tulisi.
Ärsyttävää, kun jostain syystä en saa kuvatekstejä näkymään. Kirjoitan ne sitten tähän. Eli ylimmässä kuvassa Anna-ruumiin nerokas asu (Anna on myös meidän fresari♥). Tokassa otoksessa zombi-Sami ja Sally-Katja-siskoni. Alimmassa zombi-Saara, joka nauroi illan aikana niin paljon että veRet vaan valui silmistä :D Ainiin, ihmissusikevennys:
Lopuksi on vielä kehuttava itseään. Näin jossain joskus ihan pikaisesti Jack-muffareita ja ajattelin leipoa sellaisia itsekin. Niistä tuli ihan hitsin hienoja, vaikkei nyt ihan look-a-like olekaan. Tarjolla oli myös sangriaa (eli verta) ja koristeluista tuli ihan vahingossa hyvin lepakkopainotteista.
Oli ihan mahtava ilta ja onneksi oli, niin ei harmittanut jättää sunnuntaista scrimmagea väliin. Teemabileet rules best!
1 kommentti:
Hih, kiitos muru. Siis damn, olin ihan liian trendikäs siis, en ollu yhtään teeman mukaisesti pukeutunu. No ensi kerralla paremmin ja poropaidat kehiin!
Kiitos itsellenne ja vaivannäöllenne!
Lähetä kommentti