tiistai 20. marraskuuta 2012

Banoffee pie eli maailman maukkain piiras

Nyt oliskin paljon asiaa mutta aloitan yhdellä. Ja se on maailman paras piiras. Ja ohje tulee tässä. Sen löysin jostakin lehdestä kuukausi takaperin.

Banoffee pie eli banaani-toffeepiiras

Pohja    250 g digestivekeksejä
            100 g voita

Täyte    1 tlk kondensoitua maitoa eli sokeroitua maitotiivistettä
            2 banaania
            2 dl kermaa
            
Päälle    2 rkl tummaa suklaarouhetta

Irrota maitotölkistä etiketti. Laita avaamaton tölkki kattilaan kiehuvaan veteen niin, että koko tölkki on veden peitossa. Keitä miedolla lämmöllä 3 tuntia. Lisää vettä kiehumisen aikana. Ota tölkki pois vedestä ja anna jäähtyä hetki.

Sulata voi. Hienonna keksit tehosekoittimessa tai muovipussissa kaulimen avulla ja lisää keksimurut sulaan voihin. Painele seos piirakkavuokaan jonka halkaisija on noin 22 cm. Laita hetkeksi kylmään kovettumaan. Avaa jäähtynyt maitotölkki ja sekoita kulhossa tasaiseksi. Kaavi toffee piirakkapohjan päälle. Viipaloi toinen banaani toffeen päälle. Vaahdota kerma ja lusikoi banaanien päälle. Koristele lopuksi banaaniviipaleilla ja rouhi suklaata päälle. 


On kuulkaa niin hyvää että meinaa viedä kielen mennessään. Ja jos ihmettelet minkä näköinen on kondensoitu maito niin se näyttää jotakuinkin tältä ja sitä saa ihan normikaupasta.
Kuva täältä.

Työläin vaihe on juuri tuo kolmen tunnin keittäminen mutta lopputulos palkitsee ja piiraan muut osiot valmistuvat nopsasti. Vaivannäkö todella kannattaa. Namnam!

1 kommentti:

Riina kirjoitti...

Banoffee, OI KYLLÄ.