lauantai 5. helmikuuta 2011

Jumppavaatetta

Tiedättekös, että hyvät treenivaatteet ovat aika hemmetin tärkeä juttu? Minä olen aiemmin hikoillut ihan tavallisissa puuvillapaidoissa ja -housuissa. Sitten äitini meni urheilukauppaan töihin ja sen myötä sekä hänen että minun käsitykset hyvistä urheilumateriaaleista ovat hiukan muuttuneet!



Nyt en sitten todellakaan tarkoita sitä että jokaisen vähänkin liikkuvan ihmisen pitäisi käyttää rahansa kalliisiin kerrastoihin ja teknisiin juoksupaitoihin. Ei sinne päinkään. Jokainen pukee päälleen sellaiset kuteet mitkä hyviltä tuntuvat. Minä laitan kuitenkin ylleni mieluummin paidan joka ei hiosta, kuin sellaisen joka kastuu hiestä ja lopulta tuntuu lähinnä märältä (ja kylmältä!) rätiltä päällä. Ällöä. Ja oikeanlaiset urheiluvaatteet eivät kyllä maksa maltaita, se on vain asennekysymys mihin sitä mammonansa laittaa. Merkistähän se myös kiikastaa. Minä esimerkiksi tykkään paljon Puman kuteista, mutta en omista ainoatakaan niistä, koska ne ovat minusta aivan liian tyyriitä. Eikun löysinhän minä kirppikseltä Puman ohuen punaisen takin muutamalla eurolla! Se oli hyvä löytö :) Kevättä odotellessa!



Tekniset treenivaatteet tuntuvat päällä siltä kuin niitä ei olisikaan. Eli juuri päinvastoin kuin miten ne puuvillaiset paidat käyttäytyvät. Ja sanoisinpa että kyllä ne tekniset ja muut sitten ovat kestävämpiäkin! Tämän puolustuspuheen lopputulos on siis se, että mielestäni todella kannattaa satsata niihin teknisiin, ja ainoa este siinä asiassa voi olla hinta. Kannattaa siis pitää silmät auki hyvien tarjousten suhteen!

Nyt aion jatkaa siivousta ennen illan ravintola- ja teatteripläjäystä. Hauskaa viikonloppua teille kaikille!
Kuvat Ellos

Ei kommentteja: