Hohhoijaa, enpä olekaan ehtinyt päivittää blogia vähään aikaan. Töissä on pitänyt kiirettä ja iltaisin olen ollut niin väsynyt, etten ole halunnut muuta kuin röhnöttää sohvalla ja lukea kirjaa tai katsoa tv:tä. Ylihuomenna aion kuitenkin raahautua salille. Tuntuu etten ole ollut salilla aikoihin vaikka viime viikolla kävin. Keskiviikkona minulla on vapaapäivä ja aion ottaa painoista kaiken irti. Varsinkin kun illalla on luvassa herkuttelua leffaillan muodossa :)
Sanoin muistaakseni toissaviikolla, että "ensi viikolla kyllä menen spinningiin". Arvatkaa meninkö? Noh, kaikki ajallaan... En ole käynyt jumpissa enkä spinningissä yli vuoteen tuon polveni takia. Nyt olisi korkea aika mennä kokeilemaan! Polvi tykkää pyöräilystä ja spinning olisi nyt ihan omiaan. Ensi viikolla menen, oikeasti!
Toinen himotuslaji juuri nyt olisi gymstick. Ihastuin lajiin joskus toissavuonna. Ensin pelkäsin hieman mahdollisia askelsarjoja koska en pysy missään tanssijutuissa ja koreografioissa mukana. Vihaan aerobicia suuresti! Gymstick oli kuitenkin juuri sopivan haastava eivätkä askelsarjat olleet pääosassa. Hiki lentää, minulla ainakin.
![]() |
Ja tällainen kroppa sitten, kiitos. Vaivanpalkaksi hikoilusta ;) |
Olen ihan ulkona kaikista trendilajeista ja uusista jutuista. (Mikä zumba häh?) Mutta eikös tärkeintä ole kuitenkin harrastaa sitä mistä tykkää? Bodypumppiin menen ehkä joskus tulevaisuudessa, kun uskallan, samaten Combatiin. Mitä uutuusjuttuja muuten edes on nyt? No, samantekevää, minä menen nyt Sex And The Cityn pariin ja ummistan sitten silmäni. True Blood ja eiliset Oscarit saavat vielä jäädä boksin uumeniin odottamaan katsomista. Ensi viikolla kenties? Heh.
Kuvat täältä ja täältä
Kuvat täältä ja täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti