sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Takaisin ruotuun

Tämä viikko neljällä kuvalla.





Jouluviikko on ollut todella rentouttava ja mukava. Sain kivoja lahjoja, söin suklaata, katselin leffoja ja sarjoja ja sitten söin vielä vähän lisää suklaata. Tällaisen oleilun tarpeessa olinkin. Takaikkuna on muuten yksi lempparileffoistani enkä ollut nähnyt sitä aikoihin. Love actually-ikuisuuslemppariani (jonka jaksan aina mainita, krhm...) en ole vielä tänä vuonna katsonut, pitäisiköhän joku päivä ihan ottaa asiakseen... 

Onneksi tuli vähän ulkoiltuakin.





Tänään palasin sitten ruotuun. Meillä oli level 1:n suorittaneiden scrimmage ja minäkin pelasin koska rosteri oli niin vajavainen. Roller derby on ehkä paras laji ikinä, sanokaa minun sanoneen. Koin hetkittäisiä turhautumisen hetkiä, mutta ei sitä opi jos ei pelaa ja itse onnistuin kerrankin jammerina vaikka kunto meinasi loppua kesken. Jälleen kerran olisi pitänyt syödä kunnon ateria ennen peliä. Luotin liikaa aamiaiseen. Onneksi kuitenkin jaksoin aika hyvin ja häviöstä huolimatta oli mahtava fiilis.

Nyt lähden hiipimään sänkyä kohti hyvän kirjan kanssa, huomenna odottaa ensimmäinen työpäivä yli viikon vapaiden jälkeen. Voi olla vähän nihkeää meininkiä...

Laters! ♥

1 kommentti:

Linda kirjoitti...

Ha, taitaa olla! Mähän en itse tietenkään syöny yhden yhtäkään konvehtia.. Heh!